Ei tarvi olla tietokonenörtti, että voi tehdä IT-alan töitä

Laura_Piipponen_kuva.jpg

Tärkeää on miettiä, millaista elämää haluaa elää, ei vain yksinkertaisesti sitä, missä on hyvä.

- Laura Piipponen, designer, Bitfactor -

Lapsena minua määritteli kaksi asiaa: olen hyvä koulussa ja olen hyvä piirtämään. Usein tuntuu, että osaamista katsotaan hirveän kapeakatseisesti nuorena, kun mietitään ja päätetään, mikä minusta tulee isona. Asiaa pitäisi ajatella paljon laajemmin. Miettiä millainen persoona minulla on, mitä tykkään harrastaa, mistä innostun ja kuinka pitkän aikaa innostus kestää. Vanhempien ohella Opolla ja opettajilla on tärkeä rooli kertoa mahdollisuuksista, joita vasten peilata omia kiinnostuksenkohteita ja ominaisuuksia. Tärkeää on miettiä, millaista elämää haluaa elää, ei vain yksinkertaisesti sitä, missä on hyvä.

Kuvataiteilijasta koodariksi ja koodarista designeriksi

Koska olin hyvä piirtämään, oma polkuni peruskoulun ja lukion jälkeen vei minut opiskelemaan kuvataidetta ja graafista suunnittelua. Unelmissani halusin olla kuvataiteilija, se kuulosti minusta siistiltä. Viimeisenä opiskeluvuotena kävin taiteilijaretriitissä ja kehitin osaamistani eteenpäin, mutta pikkuhiljaa aloin pohtia uravaihtoehtojani laajemmin. Parantaakseni työllistymismahdollisuuksiani lähdin opiskelemaan tietojenkäsittelyä.

Valmistumisen jälkeen menin Koodiviidakolle suunnittelemaan ja ohjelmoimaan nettisivuja. Sen jälkeen keskityin pelkästään ohjelmointiin ja menin tekemään sitä Codematelle. Huomasin, että koodaus ei saa minua innostumaan täysillä, vaan kaipasin visuaalisuutta. Kokemus oli tärkeä, koska opin itsestäni ja omista kiinnostuksenkohteistani. Päätin suunnata tekemään suunnittelijan töitä, jotta pääsisin käyttämään visuaalisia taitojani työssäni enemmän. Sain paikan Bitfactorilta, jossa yhtenä osana tekemistäni on varmistaa, että ihminen on suunniteltavan palvelun käyttäjänä keskiössä.

Oma polku ja oma paikka

Oma polku ei välttämättä tarvitse olla suora, jossa tiedät heti, mitä haluat ja menet suoraan putkeen koulusta töihin. Vaikka minusta ei tullut kuvataiteilijaa, pääsen käyttämään opittuja taitoja nykyisessä työssäni. Joka ikinen opittu kokemus avartaa tapaa tutkailla asioita ja tekee minusta paremman työssäni. Löysin oman kulman, jota kautta pääsen tekemään IT-alalla työtä, jossa olen hyvä. En osaisi tehdä sitä niin hyvin, ellen olisi päässyt kokeilemaan useampaa hattua ja löytämään sitä kautta sen oikeasti oman juttuni.

IT-ala, kuten myös muut tekniikan alat, ovat hirveän laajoja. Tänne kaivataan laaja-alaista osaamista ja näkökulmia monesta eri vinkkelistä. Varmistamaan, että kehitettävät jutut palvelevat niitä ihmisiä, joille se tehdään. Kaikkea ei tarvitse osata heti, vaan alan sisällä voi muokata ja muokkaantua. Sitä kautta löytää oman paikkansa ja työn, josta nauttii. 

UratarinatAnna Kolehmainen