Himmeleistä ja lokeroista – kuka ne rajat tytöille oikein määrittelee?

kirjat.jpg

Himmeli-ihmisen urapolku

Terhi Holappa, yrittäjä, USBIMED

Muutama päivä sitten vilkaisin kirjahyllyyn. Siellä nätisti rinnakkain kolme opusta, jotka vei minut sitten menneisiin vuosiin. Ihan siihen pisteeseen asti, kun mietin ensimmäisen kerran, että ”mikä minusta tulee isona”.

Olen niitä himmeli ihmisiä, jotka vastustavat jollakin tapaa rajojen asettamista ja lokeroita, tykkäävät venyä ja vanua useampaan suuntaan ja kokeilla mihin asti paukut riittävät. Tähän havahduin jo yläasteella. Monenlaiset asiat kiinnostivat, olin tasaisesti osaava koulussa. Sujui niin kielet, köksät ja käsityötkin. Mutta samassa nipussa myös fysiikka, kemia ja matematiikka, lukuaineet ja liikunta.  Mitä siitä sopasta syntyisi?

Tekniikka, lääketiede ja liikunta teemoina lähtivät mielessä vetämään sitten lukioaikana. ”Kaikki mulle heti nyt” ei onnistu, joten jostain piti lähteä liikkeelle. Aloitin terveysteemasta mutta ajauduin terveysteknologiakaistalle jo muutamassa vuodessa. Liikuntateeman paikan otti maisterin tutkinto liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, sekin teknologiamausteella. Teknologiateeman maisterin tutkinnon virkaan astui tietojenkäsittely. Siinä sivussa istuin lukuisissa ammatillisissa täydennyskoulutuksissa työn ohessa, miettien joka kerta innostuneena, että ”mikähän minusta tulee isona”. Tällä hetkellä olen terveysteknologian asiantuntija omassa yrityksessäni. Jollain tapaa olen päässyt perille, mutta yhtä kaikki, olen kallellaan tulevaisuuteen ja katson eteenpäin.



urapolku.png

Rajoja, lokeroita ja lasikattoja

Koko urapolkuni ajan olen sanonut itselleni ”sinä osaat”. Samaa lujaa uskoa olen pyrkinyt luomaan myös kaikille niille naisille, joita olen kohdannut niin opiskelijoina tekniikan alalla, kuin johtajina ja yrittäjinäkin. Ympäröivä yhteiskunta tuntuu asettavan helposti rajoja esimerkiksi sukupuoleen tai ikään liittyen. Rajat on tarkoitettu rikottavaksi.

Katsoin taannoin kuningatar Victoriasta kertovaa tv-sarjaa. Yllättäen sen keskivaiheilla ilmaantui tuttu nimi tietojenkäsittelyn koulutuksen ajoilta: Babbage ja hänen koneensa. Sarjassa tämä mies jäi taustalle ja konetta esittelikin Victorialle yllättäen nainen nimeltä Lovelace. Babbagea esittävä henkilö ei käynyt sarjassa tutuksi edes kasvoiltaan. Kaikki huomio oli Lovelace nimisessä naisessa, jonka matemaattisia taitoja ja älyä sarjassa nostettiin esille. Aamulla oli pakko googlata – kuka ihmeen Lovelace?

Mielessäni heräsi kysymys – mihin katveeseen jäi tämä nainen nimeltä Lovelace, kun koulunpenkillä tietojekäsittelyä opiskelin? Mainittiinko hän? Mahdollisesti – mutta miksi mieleeni jäi vain tuo herra nimeltään Babbage? Wikipedian mukaan (suora lainaus) Ada Lovelace oli runoilija Lordi Byronin tytär, matemaatikko, joka kirjoitti kuvauksen Charles Babbagen varhaisesta mekaanisesta yleistietokoneesta eli analyyttisestä koneesta. Hän kirjoitti koneelle myös ohjelman, minkä ansiosta häntä kutsutaan joskus ensimmäiseksi tietokoneohjelmoijaksi. Lovelace tunnetaan erityisesti artikkelistaan ”Kääntäjän merkintöjä”. Hän alkoi kääntää Luigi Federico Menabrean tekemää artikkelia Babbagen analyyttisestä koneesta ja lisäsi käännöksen yhteyteen Babbagen avustamana laajan osion, johon hän muun muassa kirjoitti koneelle ohjelman Bernoullin lukujen laskemiseen ja pohti jopa tekoälyn mahdollisuutta. Ongelmaksi nostetaan kuitenkin se, että Ada Lovelace oli nainen. Vaikka hän oli allekirjoittanut artikkelin nimikirjaimillaan, hänen henkilöllisyytensä kävi pian ilmi, eikä kirjoitusta otettu vastaan siksi yhtä vakavasti kuin miehen kirjoittamaa artikkelia. 

Historia kiinnostaa minua. Niinpä taannoin katsoin läpi myös BBC:n tuottaman sarjan, jossa Amanda Foreman esittelee ihmiskunnan historiaan vaikuttaneiden naisten merkittäviä tarinoita 10 000 vuoden ajalta, muinaisista ajoista aina nykypäivään.  Monet sarjassa esille nousseet naiset olivat minulle, historiasta kouluvuosina kiinnostuneelle, ihan tuntemattomia.

Tekniikka - missä on nainen?

Aina aika-ajoin joku kirjoittaa artikkeleita ja opuksia siitä, miksi nainen ei kiinnostu tekniikan alasta. Näitä olen kerännyt ja koonnut vuosien varrella näemmä myös omaan kirjahyllyyni. Entäpä jos nostelisimmekin kirjoissa entistä aktiivisemmin esille naisten matemaattis-luonnontieteellisiä tai tekniikan alan saavutuksia historian havinassa? Usein näistä luettaessa ilmaistaan naisena oleminen ongelmaksi, kerrotaan, kuinka nainen jäi jonkin miehen varjoon saavutuksillaan tai ei saanut samoja resursseja käytettäväkseen kuin mies. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään – miten kirjoitamme historiaa tänään ja tulevaisuudessa. Oppiiko tytöt jo koulunpenkillä pitämään miehiä älykkäämpinä tai johtajina? Mikä vaikutus historian oppikirjoilla onkaan tähän asiaan? Silmääni pisti taannoin myös vuoden 2017 loppupuolella minusta huolestuttava yhdysvaltalaistutkimus, jonka mukaan tytöt alkavat pitää poikia itseään fiksumpina jo 6-vuotiaina. Tutkijoiden mukaan ilmiötä selittää se, että jo pienet lapset omaksuvat sukupuolirooleja. Heille syntyy jo silloin mielikuvia siitä, minkälaisista asioista eri sukupuolten edustajien "pitäisi" olla kiinnostunut.

Rajat ovat rakkautta, näin sanotaan. Eihän kuitenkaan aseteta rivien väliin, äänenpainoihin tai kommentteihin mitään sukupuolisidonnaisia rajoja, lokeroita tai lasikattoja tytöille, jotka estävät heitä tekemästä aitoja valintoja ja kukoistamaan – niin koulussa, opiskeluissa kuin työelämässäkin. Jos aito ja oma valinta on, että tekniikka ei kiinnosta - se myös heille sallittakoon.